Totuus ei pala tulessakaan

Ettori Ferrarin Bruno 1889.

Rooman Campo de' Fiori on tunnettu turistinähtävyys, joka tarjoaa lumoavaa kukkaloistoa ja loputtomilta tuntuvia hedelmäkojuja. Aukion pimeämmästä menneisyydestä muistuttaa pronssinen patsas, jossa huppupäinen kaapuun verhoutunut mies pitelee käsissään paksua kirjaa. Mies on italialainen filosofi, tiedemies ja aikansa vapaa-ajattelija Giordano Bruno, joka poltettiin aukiolla elävältä tasan 422 vuotta sitten, eli 17. helmikuuta vuonna 1600. 

Bruno oli niitä ihmisiä, joiden tiedonjano ja omapäinen ajattelu ei miellyttänyt katolista kirkkoa. Kirkko oli keskiajan mahtavin instituutio, jonka pihdeissä oli maallinenkin valta joutunut rimpuilemaan. Vuosisatoja kirkon yksi tärkeimmistä tehtävistä oli ollut antiikin perinnön vaaliminen ja yhteensovittaminen Raamatun kanssa. Maailmankuvan kannalta tämä merkitsi Ptolemaioksen näkemystä maailmankaikkeudesta, jota pidettiin oikeana. Sen mukaan maa oli kaiken olevaisen keskus ja luomakunta oli muuttumaton. Tämä oli helposti yhteensovitettavissa Raamatun opetuksiin ihmisestä Jumalan luomistyön huippuna. 

Virallisesti kirkko kannatti tieteellistä tutkimusta ja esiintyi jopa sen suojelijana. Se perusti oppilaitoksia, rahoitti tutkimusta yliopistoissa ja rohkaisi älylliseen toimintaan. Niin kauan kuin tieteen tulokset eivät olleet ristiriidassa kirkon opetusten kanssa, kirkko pystyi ylpeilemään sen saavutuksilla ja esittämään itsensä sivistyksen linnakkeena. Mutta pohjimmiltaan sen suhde tieteeseen pysyi kuitenkin epäileväisenä ja vaikeana. Tiedonhaluinen järkeily, jota kirkko esitti puolustavansa, ei pysähtynyt kirkon asettamille rajoille vaan karkasi uteliaana omia polkujaan niiden yli. 

Flammarion kaiverrus, väritetty, tekijä tuntematon 1888.

"Minun käsitykseni mukaan on olemassa ääretön maailmankaikkeus, jonka on synnyttänyt ääretön jumalallinen voima. Minä ajattelen näet, että arvotonta olisi tälle luoda äärellistä ja rajoitettua maailmaa. Tämän äärettömän maailman, josta meidän maapallomme on vaan äärettömän pieni osa...". (Giordano Bruno)

Miksi Giordano Bruno oli uhka kirkolle? Bruno ei kiistänyt Jumalan läsnäoloa, kuten ei kukaan muukaan tiedemies ennen häntä tai pitkään hänen jälkeensä. Jumala ei Brunolle kuitenkaan ollut taivaassa asuva partasuinen ukko vaan jotain mitä ihminen ei voinut määritellä. Maapallo ei sekään ollut kaiken keskus vaan aurinko. Bruno kannatti tässä korpernikaanista teoriaa. Bruno riisti ihmiseltä taivaasta tiputetun kruunun ja typisti hänet vain yhdeksi osaseksi isossa kuvassa. Mutta lopulta, mikä vei hänet roviolle, oli kirkon tulkinnan kyseenalaistaminen kaikesta tästä.

Ennen pitkää Bruno joutui kirkon nyrkin, inkvisition, kanssa vastakkain ja pakeni muualle Eurooppaan. Myöhemmin hän teki kohtalokkaan virheen ja palasi Venetsiaan opetustehtäviin, mutta riitautui oppilaansa kanssa ja tämän paljastamana jäi lopulta inkvisition haaviin vuonna 1592. Bruno todettiin syylliseksi harhaoppisiin näkemyksiin ja hänelle langetettiin kuolemantuomio. Hänelle annettiin mahdollisuus perua puheitaan, mutta toisin kuin Galileo Galilei, hän ei pohdittuaan asiaa perääntynyt niissä. 

Kirkon ja tieteen yhteentörmäyksestä lisää RÄÄVELI: Kirkon murrosvaihe: Galileon oikeudenkäynti (marianneojanaho.blogspot.com)

Lähde Brunon puheeseen Palava totuus. Historian merkittävimmät puolustuspuheet (Into 2017).