Kirjailija Umberto Eco kuvaili kiinnostustaan keskiaikaa kohtaan intohimoksi, samanlaiseksi kuin mitä joku toinen tuntee kookospähkinöitä kohtaan. Ymmärrän sinua Umberto, ymmärrän oikein hyvin. Minullakin on oma intohimoni, intohimo menneisyyttä kohtaan, ja sen nosteessa olen jälleen kirjoittamassa pitkästä aikaa. Kahlattuani kirjallista aineistoa läpi toista vuotta päätin lepuutella silmiäni hetken uuden ajan alun visuaalisessa kuvastossa muutaman maalauksen kautta ja herätelllä samalla uinuvaa blogiani eloon. Keskityn siis maalaustaiteeseen. Renessanssin huikea maalari Tizian sanoi kuulemma joskus 1500-luvulla, että hyvä taidemaalari ei tarvitse muuta kuin kolme väriä: mustan, valkoisen ja punaisen. No, tuo oli kyllä vähättelyä Tizian, mutta kuvastaa toki sen ajan mestareiden rehvastelevaa asennetta.
Päätän lähteä liikkeelle maalauksella, joka omasta mielestäni kuvastaa 1500-luvun mentaliteettia jollain tavalla ja heittää lukijan päätä pahkaa uudelle ajalle. Mitä minulle tulee mieleen 1500-luvusta? Uskonpuhdistus, pieni jääkausi, konkistadorit Amerikassa, nuijasota. Ääh, uskontoon en ainakaan kajoaisi heti kättelyssä. Tuntuu, että sen läpitunkevuus on aiheuttanut minussa pienen kapinan enkä halua jatkuvasti tuoda sitä blogissani esille. Tämä ei kuitenkaan ole mikään kirkkohistorian blogi. Pieni jääkausi herättää kyllä värähtelyjä, mutta päätän palata siihen tuonnenpana. Amerikka ja Suomi 1500-luvulla ovat myös tyystin sopimattomia blogiini, joka käsittelee kuitenkin suuren Euroopan historiaa.
Entäpä sitten henkilökuva, joku pöyhkeä kuningas kärpännahoissaan tai paavi punaisessa silkkimekossaan? Näitä kyllä löytyy kiitettävästi netistä, mutta miten yksi ihminen voisi kuvastaa koko aikakauden mentaliteettia? Ei, ei kyllä mitään miestä eikä kyllä naistakaan, joka nyt ei ainakaan kuvasta mitään yleistä elämäntapaa sukupuolensa rajoitteiden kautta. Pohdittuani minulle tyypilliseen tapaan tällaista yhtä mitätöntä seikkaa tunnin verran, päätin nauraa koko asialle päästäkseni eteenpäin edes jotenkin ja siihen löytyikin sitten sattumalta juuri sopiva kuva: narrin nassu.
Miten älylliseen vajaavuuteen liitettävät narrit sitten heijastavat uuden ajan alun maailmaa mitenkään? No vaikka sillä tavalla, että näitä hölmöilyyn liitettäviä vitsiniekkoja löytyy niin sosiaaliluokkien ala- kuin yläkerroksistakin. Tutkija Hannele Klementtilä (Keskiajan julmuus) tuo kirjassaan esille, miten kansan rakastamat narrijuhlat olivat oikea näyttämö kaikenlaiselle sekoilulle. Laulettiin riettaita lauluja, ryypättiin, tanssittiin ja hulluteltiin kovalla möykällä. Narrijuhlilla oli funktionsa sosiaalisten paineiden purkajana: silloin sai arvostella eliittiä ja näyttää pitkää nenää pomolle.
Mutta paheksuntaahan tästä seurasi ja nopeasti 1500-luvun puoliväliin tultaessa narrijuhlat oli lakaistu maton alle. Vähämielisinä pidetyt hovinarrit jatkoivat kuitenkin aateliston naurattamista vielä muutaman sukupolven ajan. Heillähän oli kuitenkin ihan oikea virka, hullun virka. Virallinen hullu, onpa siinäkin ammatti. 1500-luvulla viimeistään viralliset hullut joutuivat kuitenkin moralistien hampaisiin ja puolustamaan asemaansa samalla kun ihmiskunta oli pohtimassa omaa turmeltunutta kulkuaan kohti maailmanloppua. "Näen kaikkialla vain narrimaisia naisia ja miehiä... loppu lähestyy vääjäämättä... kaikki käy huonosti". Näin runoilija jo 1300-luvulla tilitti tuntojaan.
Karnevaalit itsessään olivat keskiajalla kansanjuhla, jolloin oli lupa hullutella. Päästellä vähän höyryjä. Hollantilaisen Pieter Brueghel vanhemman maalaus on hauska kuvaus tästä, se tihkuu sekasortoa. Tuntuu siltä kuin joku vähä-älyisten lauma olisi päästetty valloilleen ja höyryjä toden totta päästellään. Kirkkorakennus seisoo jykevästi oikealla kuin muistuttamassa, että arki jatkuu huomenna ihan samanlaisena, vaikka tänään ei siltä tunnukaan. Maalauksessa ovat vastakohtina hengellinen ja maallinen elämä, asketismi ja nautinnonhalu, sairaat ja terveyttä puhkuvat, eliitti ja rahvas, hulluttelevat (hullut siis) ja järjelliset.
 |
| Karnevaalin ja paaston taistelu, 1559, Pieter Brueghel vanhempi. |
No, jos tuollaiselta näytti kansan relaaminen niin miltä näytti meno niillä hyväosaisilla? Hierarkisen pyramidin huipulla oli 1500-luvulla kuningas (tai kuningatar) sekä tämän saappaannuolijoina yhteiskunnan parhaimmisto, ainakin omasta mielestään, eli aatelisto. Taiteen historia oli 1500-luvulle tultaessa ollut pitkälti juuri tämän luokan elämäntavan ja arvojen kuvaamista kunnes joku keksi sitten joskus, että kansaa kuvaamalla saatiin paljon mielenkiintoisempaa tulosta aikaiseksi.
Freskoja maalattiin suoraan seinälle pitkin keskiaikaa, mutta vasta 1500-luvulla keksittiin kunnon taulu, joka oli maalattu öljyvärein. Ja sitten vaan istumaan malliksi piiitkäksi aikaa kunnes usein boheemin ailahtelevainen taiteilija oli saanut "valokuvan" aikaiseksi. Tuon ajan potrettikuvataide on varsin mielenkiinnotonta katseltavaa. Jos pistetään syrjään ne mielenkiintoiset seikat kuten vihjeet ajan vaatemuodista, hiusmuodista, asemasta sekä tietenkin menneisyyden ihmisen naamataulusta, muotokuvien läpikäyminen voi aiheuttaa puuduttavaa fiilistä katselijassa. Ne ovat oikeasti hyvin samankaltaisia ja ilmeettömiä.
 |
| Nuoren miehen muotokuva, n. 1510, Giorgione. |
 |
| Thomas Popen muotokuva, maalaushetki tuntematon, William Larkin. |
 |
| Yksityiskohta maalauksesta Nuori nainen poikansa kanssa, n. 1540, Agnolo Bronzino. |
 |
| Nainen turkin kanssa, 1577-79, El Greco. |
Mitä nämä kuvat kertovat minulle 1500-luvun yhteiskunnan valioporukasta? Hyvältä näyttää ainakin ulospäin. Pojilla on hurjemmat tukat kuin Beatlesilla aikoinaan ja naiset edustavat juuri sellaista heiveröistä kauniimpaa sukupuolta, josta on pakko pitää huolta tai muuten nainen katkeaa kuin loppukesän korsi. Raha haisee tietysti läpi taulukankaan, mutta sehän on koko maalauksen pointti. Joskus näkee maalauksia, joihin on raahattu lemmikki mukaan ja ne ovatkin heti jollain lailla lähestyttävämpiä nykypäivän ihmiselle. Niissä on jotain inhimillistä, ymmärrettävämpää, johon voimme samaistua: ihana oma kissa tai koira lämmittämässä syliä.
 |
| Nuori nainen kissan kanssa, n. 1525-30, Francesco Bachiacca. |
 |
| Nainen koiran kanssa, 1530-luku, Agnolo Bronzino. |
Toki yläluokallakin oli hetkensä, jolloin he eivät istuneet tuoleissaan kuin seipäännielleet. Juhlat olivat näyttävä osa elämää ja niissä laitettiin jälleen raha haisemaan. Oli tärkeää näyttää muille omaa varallisuutta ja elintasoa, mutta kyse oli myös säädyn mukanaan tuomasta velvollisuudesta. Rikkaan velvollisuus oli näyttää rikkaalta, ei siinä sen kummempaa. Ruoka oli illan vetonaula ja sen oli oltava sekä maukasta että jännittävän näköistä. Tarkoitus oli niin sanotusti vetää matto vieraiden alta eli häikäistä, ja tähän käytettiin omia ja muiden omaisuuksia.
 |
| Espanjan kuningas Philip II juhlimassa perheensä ja hoviherrojensa kanssa, 1579, Alonzo Sánchez Coelle. |
Espanjan kuninkaan juhlista näkee, että mies oli täydellinen marjanpoimija ellei hänellä ollut partaa. Ja että lasten kuvaaminen (ping oikea alareuna) oli vielä lapsenkengissään. Tässä maalauksessa on kyllä kovasti sellainen fiilis, että tilanne on ennalta järjestetty tätä maalaussessiota varten. Missä on se relaaminen nyt, come on guys!
Kuolema oli tietysti alati läsnä, mutta mitä kauemmaksi kuljetaan keskiajasta sen enemmän aletaan kuvaamaan maallista eloa kuoleman kustannuksella. Taivasten valtakunta oli tiedossa kuten oli helvetin portit, mutta 1500-luvulla vastauskonpuhdistuksen pyörteissä alettiin jo taiteessa hiljalleen virittäytyä prameaan barokin aikakauteen. Mutta ei mennä sinne. Katsotaan nyt sitä uskonnollista maailmankuvaa silmästä silmään, joka alussa tuntui mahdottomalta ajatukselta. Tietenkin 1500-luvun ihminen uskoi taivaaseen ja helvettiin vielä. Monta maailmankuvan kumousta piti vielä tapahtua, että tämä kaikki saatiin räjäytettyä sille jumalattomalle tasolle, jossa ihmiskunta nykyisin tuntuu elävän.
1500-luvulla paavit kiinnostavat minua enemmän kuin muina vuosisatoina. Miksi? Uskonpuhdistus, tai korrektimpaa olisi puhua varmaan reformaatiosta, pisti kivasti vipinää paavien puntteihin ja heilutti pölyttyneitä Kirkkovaltion dogmeja uuteen uskoon. Uuteen uskoon, osuvasti sanottu. Tosin paavinkirkko ei mihinkään uuteen uskoon tullut vaan kyse oli rivien tiivistämisestä ja opin tarkistamisesta. Uuteen uskoon tulivat sen sijaan Lutherin johdolla muutamat muut entiset katolilaiset paikkakunnat ja valtiot, jotka olivat kyllästyneitä sellaisiin hassutuksiin kuin reliikkien palvontaan tai anekauppaan.
 |
| Paavi Leo X muotokuva, 1518-19, Raffaello. |
Raffaello maalasi paavi Leo X muotokuvan aikana, jolloin Saksassa oli jo kuppi kaatunut. Luther vaati uudistuksia paavinkirkkoon ja oli väsyttävän kiinnostunut siitä, mitä Raamatussa oikeasti opetettiin. Leo X, tuo vaikutusvaltaisen Medici-suvun vesa, joutui myrskyn silmään tahtomattaan. Hän kun oli ajatellut kuluttaa aikaansa taiteen ja kaikenlaisen pröystäilyn parissa sen sijaan että olisi joutunut ottamaan kantaa kristinuskon opinkappaleisiin. Forzaa Leo! Kyllä se siitä. Jollain ihmeellisellä tavalla tunnen sympatiaa tätä ukkoa kohtaan. Leolla oli Hanno sentään, se osoittaa jonkinlaista inhimillisyyttä maailmanajassa, jolloin tärkeää oli olla voimakas ja mielellään myös sortaa muutamaa tuhatta ihmistä. Hanno oli elefantin poikanen, jonka Leo laivasi Kirkkovaltioon sen jälkeen kun hän oli saanut tämän kruunajaislahjaksi Portugalin kuninkaalta. Hannosta tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta se merkitsisi ajautumista pois pointista.
 |
| Yksityiskohta Boschin maalauksesta Helvetti, 1500-luku. |
Ja mikä se pointti on sitten? Että helvetti oli 1500-luvun ihmiselle tosiasia. Kyllä on järkyttävän näköistä Boschin maalauksessa, mitä siinä oikein tapahtuu? Ei helvetti, millainen ihminen maalaa tämmöistä? Ettei olisi dagen efter vaan kyseessä. Helvetin kuvauksessa toisaalta piti laittaa kaikki mielikuvitus laukkaamaan, sillä miten muuten ihmiset osaisivat olla fiksusti ellei olisi jotain millä pelotella heitä.
Tätä blogipostausta ei voi lopettaa tuollaiseen helvetillisen kuumaan kuvaan kyllä. Otetaan nyt se pientä jääkautta ilmentävä mukavan kirpeä talvimaisema Hollannista.
 |
| Metsästäjiä talvimaisemassa, 1565, Pieter Brueghel vanhempi. |
Siinä se on ikuistettuna, poikkeuksellisen kylmä talvi Hollannissa. Ja tämä oli vain alkusoittoa, sillä pieni jääkausi 1500-luvun puolivälistä lähtien sai aikaan sen, että koko Eurooppa jäähtyi sadoiksi vuosiksi. Hollannin kanavat tulisivat jäätymään vielä kymmeniä kertoja ja kun joskus 1800-luvulla kylmyys vihdoin hellittäisi, alkaisivat Suomessa 1860-luvulla kunnon nälkävuodet taustanaan juuri tämä oikutteleva ilmasto.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti