Kopernikaaninen systeemi, Andreas Cellarius 1660. |
Vuonna 1992 Vatikaani myönsi julkisesti, että kirkko
oli kohdellut aikoinaan väärin italialaista matemaatikkoa Galileo Galileita
(1564–1642). Oli kulunut tarkalleen
ottaen 359 vuotta siitä, kun Galileo oli ollut syytettynä inkvisition edessä. Oikeudenkäynnissä,
joka on jäänyt historiaan yhtenä osoituksena katolisen kirkon tieteenvastaisesta
asenteesta, Galileo tuomittiin harhaopin levittämisestä kotiarestiin
loppuiäkseen. Hänen kirjansa Dialogo
sopra i due massimi sistemi del mondo tolemaico e copernicano (Vuoropuhelu, 1632) päätyi samalla kirkon
kiellettyjen kirjojen luetteloon. Galileon synti oli ollut puolalaisen
matemaatikon Nikolaus Kopernikuksen (1473–1543) aurinkokeskeisen maailmankuvan
todentaminen kaukoputkella. Malli haastoi vallitsevan kirkon opettaman
maailmankuvan, jossa liikkumaton maapallo oli kaiken olevaisen keskus. Geosentrinen
maailmankaikkeus vaikutti läpi keskiajan ja oli linjassa Raamatun oppien kanssa
siitä, että ihminen oli luomakunnan herra ja kaiken keskipiste.
Vatikaanin äkillistä ulostuloa seurasi paavi Johannes
Paavali II:n puhe, jonka hän piti Vatikaanin tiedeakatemialle samana vuonna. Puheessaan
paavi totesi, että Galileo Galileita oli kohdeltu väärin joidenkin kirkon
yksilöiden toimesta ja että tämän traagisen tapahtuman syynä oli ollut tuolloin
vallinnut henkinen ilmapiiri, jossa teologia ja tiede olivat kyvyttömiä
ymmärtämään toinen toistaan. Galileon
tuomion uudelleenarviointi ei tipahtanut taivaalta Vatikaanin syliin. Paaviutensa
alkumetreillä vuonna 1979 Johannes Paavali II piti puheen samaisen akatemian
edessä rohkaisten tiedemiehiä toimimaan yhteistyössä ja objektiivisesti Galileon
tapauksen selvittämiseksi. Oli kulunut 100 vuotta Albert Einsteinin syntymästä,
mikä ei jäänyt paavilta huomaamatta. Paavin
kiinnostus aiheeseen synnytti seuraavana vuonna erityisen Vatikaanin
tutkintakomission, jonka tehtävänä oli arvioida uudelleen Galileon tuomio. Vuoden 1992 puhe onkin nähtävä osana tätä kontekstia.
Galileo kohtaa Rooman inkvisition, Christiano Banti 1857. |
Galileo kohtasi inkvisition kaksi kertaa, vuosina 1616
ja 1633. Ensimmäinen kerta oli tarkoitettu varoitukseksi, toisella kertaa tuli
tuomio ja rangaistus. Kiistan aiheena oli kopernikaaninen maailmankuva, joka
oli vielä 1600-luvun alussa vain hypoteesi vailla todisteita. Kunnes Galileo
otti teleskooppinsa ja suuntasi sen tähtitaivaalle. Galileo omaksui opin vasta
vuonna 1609 kun huomasi sen sopivan omaan kehitteillä olevaan liiketeoriaansa.
Havaintojen pohjalta syntyi tutkimus, joka julkaistiin seuraava vuonna nimellä Nuncius sidereus (Tähtien sanansaattaja). Tästä eteenpäin Galileo alkoi julkisesti kritisoida maakeskeistä mallia ja
kirjoitti kritiikkiään muun muassa yksityisessä kirjeenvaihdossa oppilaalleen
Benedetto Castellille. Kirjeessään vuodelta 1613 hän tuo esille, että vaikka
Raamattu ei voi valehdella, siitä tehtävät tulkinnat voivat silti joskus olla
virheellisiä. Näitä tulkintoja tekivät
teologit ja yhteentörmäys katolisen kirkon kanssa oli näin valmis.
Galileon piirroksia kuusta, Sidereus Nuncius 1610. |
Heliosentrisen maailmankuvan ongelma kirkon kannalta
oli auringon sijoittaminen kaiken keskiöön. Jos Jumala oli luonut kaiken olevan,
miksi hän olisi sijoittanut ihmisen planeetalle, joka hukkui muiden
planeettojen sekamelskaan. Samalla väheni ihmisen, Jumalan luomistyön huipun,
tärkeys, kun kaikki ei pyörinytkään hänen ympärillään. Maan liikkuminen
auringon ympäri oli myös räikeässä ristiriidassa kirkon opetuksien kanssa maan
horjumattomuudesta, mikä perustui Raamatun pohjalta tehtyihin tulkintoihin. Näkemys heliosentrisyydestä ei kuitenkaan ollut uusi. Pitkin keskiaikaa ja
nimenomaan kirkon sisältä päin oli esitetty pohdintoja maan mahdollisesti
liikkumisesta akselinsa ympäri. Maakeskeisyys, maan liikkumattomuus ja
maailmankaikkeuden muuttumattomuus hallitsivat kuitenkin keskiajan virallista
opetusta luomakunnasta.
Maailmankuvan kritiikki ei ollut uusi asia kirkolle.
Se oli joutunut käsittelemään Giordano Brunon tapausta kymmenen vuotta
takaperin ja tätä tehdessään tullut synnyttäneeksi yhden ensimmäisistä
luonnontieteellisen vallankumouksen marttyyreista. Munkki Bruno oli Galileon
maamies ja kopernikaanisen opin kannattaja, joka piti Jeesusta taikurina ja
neitseellistä sikiämistä mahdottomuutena. Hän joutui inkvisition eteen, jossa hänet
tuomittiin kerettiläiseksi ja hänet poltettiin roviolla juhlallisissa menoissa Roomassa
vuonna 1600. Brunon ja Galileon tapaukset tietenkin eroavat siinä toisistaan,
että Bruno tuli kyseenalaistaneeksi muutakin kuin vain maakeskeisen maailmankuvan.
Inkvisition pöytäkirjojen mukaan hänen kosmologinen ajattelunsa sisälsi myös
näkemyksen eri maailmojen olemassaolosta universumissa. Jossain muualla voisi
Brunon mukaan olla maankaltaisia asuttuja paikkoja, jotka Jumala oli
äärettömillä voimillaan luonut. Kirkon perimmäisten oppien pilkkaaminen ja
Brunon katumaton käytös johtivat siihen, että hänestä päätettiin tehdä
esimerkkitapaus Trenton konsiilin jälkeisessä ilmapiirissä.
Galileon kirjoittama kirje, jossa hän argumentoi katolista kirkkoa vastaan, 1613. |
Galileo matkusti Roomaan vuonna 1615 puolustaakseen
kopernikaanista maailmankuvaa. Tätä oli edeltänyt erään dominikaanimunkin
tekemä valitus Galileosta inkvisitiolle ja vuoden mittainen tutkinta. Huolimatta
loistavasta argumentoinnistaan hän sai seuraavana vuonna kardinaali Roberto
Bellarminolta varoituksen olla levittämästä oppejaan maan liikkumisesta. Bellarmino
oli saanut ohjeensa suoraan inkvisitiolta. Tämän jälkeen Vatikaanin
kirjasensuurista päättävä osasto julkaisi kirjelmän, jonka mukaan liikkuva maa
oli Raamatun tekstien vastainen näkemys ja Kopernikuksen teoksista tuli siitä
lähtien kiellettyä kirjallisuutta. Bellarminon ohjetta on pidetty Galileon ensimmäisenä
oikeudenkäyntinä. Galileo noudatti ohjetta vuoteen 1623 saakka kunnes hänen
ystävästään leivottiin uusi paavi Urbanus VIII. Tästä rohkaistuneena hän palasi
uuden maailmankuvansa pariin ja alkoi kirjoittaa asiasta tutkimusta (Vuoropuhelu), joka julkaistiin vuonna
1632.
Poliittinen ilmasto oli kuitenkin ehtinyt muuttua ja
paavi etsi keinoja vahvistaa asemaansa Italiassa. Urbanus VIII oli kainaloitaan
myöden sotkeutunut kolmekymmentävuotiseen sotaan Espanjaa vastaan ja tarvitsi
uskottavuutta Italiassa. Oikeudenkäynti Galileoa vastaan tarjosi tähän loistavan mahdollisuuden. 70-vuotias
Galileo kutsuttiin kuulusteluihin Roomaan huhtikuussa 1633. Häntä syytettiin
Bellarminon antaman varoituksen rikkomisesta, mutta hän puolustautui sanoen,
että asiakirja ei kieltänyt keskustelua asiasta, vain kopernikaanisen opin
kannattamisen. Tutkimuksessaan hän ei ollut puolustanut uutta maailmankuvaa
vaan oli esittänyt kriittisiä argumentteja sekä vanhasta että uudesta
maailmankuvasta. Seuranneissa kuulusteluissa Galileo päätyi kuitenkaan
myöntämään, että lukijalle voisi jäädä vääränlainen kuva hänen kirjansa
todellisesta sanomasta. Galileoa uhattiin kidutuksella inkvisition
kuulusteluissa, mutta on epäselvää kidutettiinko häntä todella. Inkvisition
säännöissä kidutukselle ei altistettu vanhuksia, lapsia tai raskaana olevia. Kidutuksen
uhka lienee kuitenkin leijunut ilmassa tästä huolimatta.
Galileo ja oppilaansa Viviani, Tito Lessi 1892. |
Kesäkuun 22. päivänä tuomio annettiin julkiseksi. Siinä kerrattiin ensin vuoden 1616 asiakirjaa, jonka rikkomisesta Galileo oli tuomiolla.
Heliosentrinen maailmankuva esitettiin jälleen absurdina, valheellisena ja
harhaoppisena sekä tuomittiin näkemys maan liikkumisesta. Perusteina käytettiin
Raamattua ja sen hiljaisuutta heliosentrisestä maailmanjärjestyksestä. Oikeudenkäynnin
nöyryyttävin osio oli kuitenkin Galileolta vaadittu julkinen katuminen, jossa
hän polvillaan joutui myöntämään olleensa väärässä. Tämän lisäksi Vuoropuhelu joutui kiellettyjen kirjojen
luetteloon ja Galileo kotiarestiin. Hän kuoli arestissa vuonna 1642.
Kopernikaaninen oppi oli kirkon näkökulmasta
ongelmallinen erityisesti siksi, että Raamatulla ei ollut mitään sanottavaa
siihen. Teologit olivat läpi keskiajan yrittäneet sovittaa yhteen antiikin
kosmologisia näkemyksiä ja Raamattua, mutta luonnontieteellisen vallankumouksen
ensiaskeleiden kanssa he törmäsivät seinään. Raamatun ollessa niukkasanainen
ympäröivän maailman monimuotoisuuden kuvauksessa oli pakko turvautua
luomiskertomukseen ja niistä tehtyihin kirkonmiesten tulkintoihin.
Galileon vuonna 1616 saama varoitus koski
aurinkokeskeisen maailmankuvan puolustamista opillisena totuutena, mutta se ei
kieltänyt keskustelua asiasta. Perusteluna oli, että Raamatusta ei löydetty
asialle tukea. Kirkko ei näin pyrkinyt kahlitsemaan vapaata ajattelua vaan esti
omasta mielestään väärinä pitämiä tulkintoja
Raamatusta. Vuoden 1633 oikeudenkäynti myös oli jatkumoa edelliselle: siellä
kerrattiin asiakirjan asettamat rajoitukset ja todettiin Galileon rikkoneen
niitä. Galileon oikeudenkäynnin tuomio tuli näin ennen kaikkea opin
levittämisestä eikä itse opin omaksumisesta. Kopernikaanisen opin
vastustamisessa oli kirkon puolelta kyse tulkinnallisista oikeuksista, ei
niinkään itse opista.
Galileon tapausta pitää tarkastella myös edeltävän
vuosisadan kuohujen kautta. 1500-luku edusti katolisen kirkon historiassa yhtä
vaikeimmista vuosisadoista reformaation hajottaessa kirkkokuntaa. Raamatun
kirjaimesta käytiin vääntöä protestanttien kanssa, uskonsodat ja harhaoppisten
vainot värittivät arkea. Katolinen kirkko löysi itsensä tilanteesta, jossa sen
piti pitää kynsin ja hampain kiinni opinkappaleistaan. Tapaus Galileosta jäi
kuitenkin märkivä haava kirkon kylkeen. Kuuluisan tiedemiehen nolaaminen ja
pakottaminen kieltämään asioita, joita monet olivat omin silmin taivaalta
havainneet, tekivät kirkosta auttamattomasti tieteen kautta tapahtuvan
edistyksen jarrun. Seuraavan vuosisadan valistuksen järjen palvonta ja kirkon
auktoriteetin kritisointi vahvistivat Galileon oikeudenkännistä syntynyttä
mielikuvaa kirkosta tieteen vastaisena linnakkeena.
Vatikaani on tehnyt muutamia korjausliikkeitä
palauttaakseen mainettaan asiassa. Teollisen vallankumouksen vuosisadalla
1800-luvulla se salli maapallon liikettä koskevat tutkimukset sekä poisti
Galileon ja Kopernikuksen teokset kiellettyjen kirjojen luettelosta.
1980-luvulla julkaistiin Galileon oikeudenkäynnin asiakirjat kaikkien
nähtäväksi. Paavi kommentoi Galileon
tapausta vuonna 1992 puheessaan sanoin ”a partire dal secolo dei Lumi fino ai nostri
giorni, il caso Galileo ha costituito una sorta di mito, nel quale l’immagine
degli avvenimenti che ci si era costruita era abbastanza lontana dalla realtà”. Galileon tapaus oli hänen mukaansa saanut ajan
kuluessa myyttiset mittasuhteet ja luonut vääränlaisen kuvan kirkosta
tieteenvastaisena. Tapaus Galileo oli traaginen väärinymmärrys, josta kirkon
piti ottaa opiksi.
Kirjoitin Galileon oikeudenkäynnistä hieman pidemmän version kuin aluksi ajattelin, ihan vain siksi että huomasin uppoavani aiheeseen nopeasti ja mielenkiinnolla. Tapahtuma on tietynlainen päätepiste jollekin, joka alkoi 1400-luvulla renessanssin huumassa, kulki 1500-luvun läpi voimistuen ja päätyi lopulta vuonna 1633 inkvisition eteen. Kyse on tiedon vallankumouksesta ja sitä seuranneesta tieteen vallankumouksesta. Tämä empirismia ja rationalismia korostanut suuntaus ei toki loppunut Galileon oikeudenkäyntiin, mutta kirkon kanta tähän kaikkeen hassutteluun annettiin painotetussa muodossaan tuossa kohtaamisessa Galileon kanssa. Oikeudenkäynnin kautta pystyy näkemään hyvin, millaisten ongelmien kanssa katolinen kirkko taisteli 1500-luvulla Euroopassa ja miten näitä ongelmia ratkottiin sen sisällä silloin ja seuraavalla vuosisadalla, ja myös miten kauaskantoiset seuraukset tällä nimenomaisella oikeudenkäynnillä on ollut paavinkirkolle.
Romaanissani tämä ongelmanasettelu nähdään yhden ihmisen sisäisen kamppailun kautta, kun hän joutuu munkkina kohtaamaan uuden luterilaisen opin vanhan katolilaisen opin läpitunkemassa maailmassaan. 1500-luvun Euroopassa eläneet ihmiset elivät yhtä maailmanhistorian suurinta murroskautta. Tiedostivatko ihmiset elävänsä jollain lailla vallankumouksellista aikaa? Reformaatio ainakin vaati heitä valitsemaan puolensa uuden ja vanhan maailman väliltä. Revalin dominikaaniluostarissa vuonna 1524 tämä johti väkivaltaisuuksiin, josta seurasi munkkien karkottaminen kaupungista. Luostareiden ottaminen protestanttien haltuun oli ilmiö, joka nähtiin koko Euroopan laajuudella. Myös päähenkilöni näkee ja kokee, miten mullistava vaikutus reformaation aallokolla oli Liivinmaan luostareille. Se, mikä oli tuotu paavillisen miekkalähetyksen nimissä alueelle 1200-luvulla, haihtui yhdessä yössä ilmaan. Satoja vuosisatoja kestänyt perinne murtui ja monet munkit joutuivat tuuliajolle.
Tapahtuma oli mullistava kaikille osapuolille - niille, jotka pakotettiin luopumaan elintavastaan, ja myös niille, jotka vapaaehtoisesti kääntyivät johonkin uuteen, eli luterilaisuuteen. Tämä opillinen vallankumous johti kirkon kriisin, sillä se riisti siltä mandaatin, jossa se oli vuosisatoja ollut tiedon (Raamatussa oli kaikki tieto, muuta ei tarvinnut tietää) ainoa oikea lähde. Tapaus Galileo liittyy reformaation jälkeiseen Eurooppaan, jossa kirkon toimeenpaneva vastauskonpuhdistus on ehtinyt tuoda paaville takaisin arvovaltaansa.
PS. Jostain syystä kone laittaa valkoista taustaa kirjoitukseni loppuosalle, tämä on yksi Bloggerin epätoivotuista ominaisuuksista. Epälooginen ja ei-korjattavissa oleva täysin arvaamaton tekstinkäsittely.