Eevalle oli annettu vain yksi ohje ja hän rikkoi senkin. Hän otti tiedon puusta hedelmän ja alkoi vihdoin ajatella omilla aivoillaan. Mutta samalla hän tuli raunioittaneeksi koko ihmiskunnan. Perisynti (peccatum originale) lankesi ihmiskunnan päälle ja paratiisin leppoisat päivät olivat ohitse kertaheitolla. Alkoi syntinen arki ja aherrus ja Jumalankin kanssa sukset menivät tuon tuosta ristiin. Mutta miksi Eeva teki jotain näin kamalaa?
Ennen lankeemustaan Eeva eli kuin villi-ihminen paratiisissa tietämättä mistään tuon taivaallista. Tietoa syötettiin hänelle kuten Jumala sen katsoi aiheelliseksi ja Eeva totteli. Mutta sitten tuli mairea käärme Eevan eteen. Viekotteleva ja lipevä, joka houkutteli uteliaan Eevan nappaamaan mehukkaan hedelmän puusta. Eeva oli kuullut synnin makean kutsun ja siitä lähtien koko ihmiskunta kuuli sen. Kadotimme kykymme olla tekemättä syntiä tuon haukun jälkeen. Ihminen sekoitti asiansa sen verran pahoin, että tarvittiin Jeesus pelastamaan meidät kadotukselta. Mutta mitä tapahtui käärmeelle?
Käärme sai fyysisen ulkonäkönsä rangaistuksena synnistään. Se tuomittiin raajattomana maan tasalle matelemaan ja syömään tomua. Siitä tuli eläinmaailman alinta kastia ja muut eläimet väistivät sitä. Ihminen tuli kavahtamaan sitä kaikista eläimistä eniten ja aina käärmeen nähtyään alkoi toimia kuten Jumala oli määrännyt: murskasi sen pään ja tappoi sen.
Syntiinlankeemus on Raamatun ensimmäinen tragedia. Sitä voisi kutsua preludiksi kaikelle tulevalle, sillä siitä lähtien ihminen alkoi kylpeä synnissä. Paratiisista karkoitus on niin vaikuttava tapahtuma kristinuskon historiassa, että pelkälle matelijalle ei voitu antaa kunniaa siitä. Kunnia tästä kaikesta sotkusta annettiin saatanalle. Pahuus astui kristinuskon historiaan ja näyttäytyi ensimmäistä kertaa ihmiselle Edenissä käärmeen hahmossa. Käärme ei ollutkaan yksin syyllinen turmioon vaan se raukka joutui pahan valtaan. Kuten miltei kaikille tuli käymään keskiajalla. Mutta kuka on sitten saatana?
Saatanaan on vaikea olla törmäämättä, kun tutkii keskiajan ihmisen maailmankuvaa. Saatana oli Jumalan langennut enkeli, joka kompastui ylpeyden syntiin ja rangaistuksena tästä hänet seurueineen heitettiin taivaasta alas. Katkera Saatana ei hyväksynyt kohtaloaan helvetissä kadotettujen ihmisten kanssa vaan jatkoi kapinaansa Jumalaa vastaan. Saatana esiintyy keskiajan kuvastossa usein riivaajana, joka ottaa ihmisen ruumiin haltuunsa ja saa tämän tekemään syntiä. Tämä on saatanan tapa kapinoida: se pilkkaa Jumalaa ihmisen kautta. Riivattu ihminen tarvitsi manaajan apua, joka tuli kirkon kaapuun pukeutuneena, ja ajoi pahaa henkeä ulos usein tuntikausia. Tänä aikana demoni herjasi pappia, sai vuoron perään naurun- ja kiukunpuuskia ja suolsi tälle rivouksia. Sinnikkään rituaalin voimalla, johon kului pyhää vettä ja jossa käytettiin pyhiä esineitä sekä käytiin pitkiä sanallisia taistoja vanha vainooja lähti ihmisestä suun kautta tulevana ysköksenä. Pienen siivekkään olion lisäksi suusta voitiin nähdä lentelevän muun muassa ruusun terälehtiä, lasia ja rautaa.
Saatana kykeni ottamaan ihmisen ruumiin haltuunsa, mutta saiko se ihmisen sielun, se oli ihmisen käsissä. Jumala oli antanut ihmiselle vapaan tahdon, kuten Eevalle, ja oli ihmisen valinta, antoiko hän sen lopulta saatanalle. Saatanan ikuinen tavoite oli saada ihminen kieltämään Jumala. Tähän se käytti hyväksi sitä piirrettä ihmisessä, jonka vuoksi se itse oli tullut potkaistuksi taivaasta: ylpeyttä. Saatanalle mieluisia rienauksen kohteita olivat Jumalaa lähellä olevat kuten kirkonmiehet, munkit ja tietenkin Jeesus itse. Uskollisten sielujen saaminen merkitsi aivan erityistä erävoittoa Jumalasta. Mutta rukoushuoneissa ihminen oli yleensä turvassa. Saatana kavahti pyhiä kuvia ja Herraa ylistavää laulua sekä rukousta: "ja päästä meidät pahasta" on ehkä tarkoittanut juuri saatanasta irtautumista.
Saatana oli ovela otus, joka rakasti murhia, sotaa, hekumaa ja väittelyjä. Rutto, sairaudet ja itsemurhat olivat sen aikaansaannoksia. Se naamioitui miksi tahansa päästäkseen uhrinsa lähelle ja oli loputtoman älykäs ja viekas manipuloidessaan ihmisen mieltä. Saatana oli Jumalan vastavoima, mutta jos Jumala itsessään oli äärettömän hyvä ja omnipotentti, miten pahuutta voi olla olemassa? Tämä niin kutsuttu pahuuden ongelma vaivasi ja vaivaa edelleen ihmisiä. Keskiajalla asiaa käsiteltiin muun muassa Jumalan halulla seuloa hyvät sielut pahoista, toisin sanoen taivaaseen ja helvettiin menijät tuli tarkistaa kunnolla. Keskiajan suuri teologi Tuomas Akvinolainen esitti, että pahuus ilmestyi ihmisessä vain vähentyneenä hyvyytenä. Eikä ollut olemassa oliota, joka olisi syntynyt Jumalan vastavoimaksi vaan Jumala oli luonut myös saatanan. "Sinä olet kammottava varoitus" sanoo Jumala pettyneenä sädehtivälle vartijaenkelilleen, jonka hän sitten syöksee alas taivaasta.
Visuaalisessa aineistoissa saatana kuvataan eläimellisenä otuksena, jolla on sarvet ja häntä, ja joka lahtaa atrain kädessään ihmisiä helvetin tulessa. Juuri helvetin herrana se pelotti kansaa eniten, sillä helvetti oli paikka, joka oli oikeasti olemassa keskiajan ihmiselle ja jonne jokainen syntinen sieluparka oli menossa kuoleman jälkeen.
Jos Jeesusta ei oteta lukuun, historian kuuluisimpia paineja perkeleen kanssa kävi Martti Luther. Luther näki ihmisen luontaisesti iloisena kunnes saatana tuli ja "paskansi hänen päälleen". Jos oma usko ei riittänyt ajamaan riivaajaa pois, Lutherin mukaan viimeisenä keinona oli mahdollisuus aina kääntää saatanalle selkä ja pieraista kovaa. Vastata löyhkään löyhkällä.
Saatanasta tuli keskeinen teema keskiajan hengellisyyden läpitunkevassa maailmassa, mutta kaikesta kammottavuudestaan huolimatta siihen suhtauduttiin välttämättömänä osana maailman kulkua. Kutsuttiin sitä sitten perkeleeksi, piruksi, Belsebubiksi tai Luciferiksi, avain paholaisen torjuntaan oli aina syvä usko Jumalaan. Kirkko käytti saatanaa mielellään propagannan välineenä saadakseen uppiniskaisen kansan taipumaan oppiensa noudattamiseen. Syntyi syntiinlankeemuksen iltasatu, joka tuomitsi ihmisen synnille alttiina, naisen heikompana sukupuolena sekä käärmeen pirullisena eläimenä. Tällä tarinalla on ollut pitkäkantoiset seuraukset ihmiskunnan historiassa.
