Kirkon murrosvaihe: Galileon oikeudenkäynti

Kopernikaaninen systeemi, Andreas Cellarius 1660.

Vuonna 1992 Vatikaani myönsi julkisesti, että kirkko oli kohdellut aikoinaan väärin italialaista matemaatikkoa Galileo Galileita (1564–1642). Oli kulunut tarkalleen ottaen 359 vuotta siitä, kun Galileo oli ollut syytettynä inkvisition edessä. Oikeudenkäynnissä, joka on jäänyt historiaan yhtenä osoituksena katolisen kirkon tieteenvastaisesta asenteesta, Galileo tuomittiin harhaopin levittämisestä kotiarestiin loppuiäkseen. Hänen kirjansa Dialogo sopra i due massimi sistemi del mondo tolemaico e copernicano (Vuoropuhelu, 1632) päätyi samalla kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon. Galileon synti oli ollut puolalaisen matemaatikon Nikolaus Kopernikuksen (1473–1543) aurinkokeskeisen maailmankuvan todentaminen kaukoputkella. Malli haastoi vallitsevan kirkon opettaman maailmankuvan, jossa liikkumaton maapallo oli kaiken olevaisen keskus. Geosentrinen maailmankaikkeus vaikutti läpi keskiajan ja oli linjassa Raamatun oppien kanssa siitä, että ihminen oli luomakunnan herra ja kaiken keskipiste.

Vatikaanin äkillistä ulostuloa seurasi paavi Johannes Paavali II:n puhe, jonka hän piti Vatikaanin tiedeakatemialle samana vuonna. Puheessaan paavi totesi, että Galileo Galileita oli kohdeltu väärin joidenkin kirkon yksilöiden toimesta ja että tämän traagisen tapahtuman syynä oli ollut tuolloin vallinnut henkinen ilmapiiri, jossa teologia ja tiede olivat kyvyttömiä ymmärtämään toinen toistaan. Galileon tuomion uudelleenarviointi ei tipahtanut taivaalta Vatikaanin syliin. Paaviutensa alkumetreillä vuonna 1979 Johannes Paavali II piti puheen samaisen akatemian edessä rohkaisten tiedemiehiä toimimaan yhteistyössä ja objektiivisesti Galileon tapauksen selvittämiseksi. Oli kulunut 100 vuotta Albert Einsteinin syntymästä, mikä ei jäänyt paavilta huomaamatta. Paavin kiinnostus aiheeseen synnytti seuraavana vuonna erityisen Vatikaanin tutkintakomission, jonka tehtävänä oli arvioida uudelleen Galileon tuomio. Vuoden 1992 puhe onkin nähtävä osana tätä kontekstia.

Galileo kohtaa Rooman inkvisition, Christiano Banti 1857.

Galileo kohtasi inkvisition kaksi kertaa, vuosina 1616 ja 1633. Ensimmäinen kerta oli tarkoitettu varoitukseksi, toisella kertaa tuli tuomio ja rangaistus. Kiistan aiheena oli kopernikaaninen maailmankuva, joka oli vielä 1600-luvun alussa vain hypoteesi vailla todisteita. Kunnes Galileo otti teleskooppinsa ja suuntasi sen tähtitaivaalle. Galileo omaksui opin vasta vuonna 1609 kun huomasi sen sopivan omaan kehitteillä olevaan liiketeoriaansa. Havaintojen pohjalta syntyi tutkimus, joka julkaistiin seuraava vuonna nimellä Nuncius sidereus (Tähtien sanansaattaja). Tästä eteenpäin Galileo alkoi julkisesti kritisoida maakeskeistä mallia ja kirjoitti kritiikkiään muun muassa yksityisessä kirjeenvaihdossa oppilaalleen Benedetto Castellille. Kirjeessään vuodelta 1613 hän tuo esille, että vaikka Raamattu ei voi valehdella, siitä tehtävät tulkinnat voivat silti joskus olla virheellisiä. Näitä tulkintoja tekivät teologit ja yhteentörmäys katolisen kirkon kanssa oli näin valmis.

Galileon piirroksia kuusta, Sidereus Nuncius 1610.

Heliosentrisen maailmankuvan ongelma kirkon kannalta oli auringon sijoittaminen kaiken keskiöön. Jos Jumala oli luonut kaiken olevan, miksi hän olisi sijoittanut ihmisen planeetalle, joka hukkui muiden planeettojen sekamelskaan. Samalla väheni ihmisen, Jumalan luomistyön huipun, tärkeys, kun kaikki ei pyörinytkään hänen ympärillään. Maan liikkuminen auringon ympäri oli myös räikeässä ristiriidassa kirkon opetuksien kanssa maan horjumattomuudesta, mikä perustui Raamatun pohjalta tehtyihin tulkintoihin. Näkemys heliosentrisyydestä ei kuitenkaan ollut uusi. Pitkin keskiaikaa ja nimenomaan kirkon sisältä päin oli esitetty pohdintoja maan mahdollisesti liikkumisesta akselinsa ympäri. Maakeskeisyys, maan liikkumattomuus ja maailmankaikkeuden muuttumattomuus hallitsivat kuitenkin keskiajan virallista opetusta luomakunnasta.  

Maailmankuvan kritiikki ei ollut uusi asia kirkolle. Se oli joutunut käsittelemään Giordano Brunon tapausta kymmenen vuotta takaperin ja tätä tehdessään tullut synnyttäneeksi yhden ensimmäisistä luonnontieteellisen vallankumouksen marttyyreista. Munkki Bruno oli Galileon maamies ja kopernikaanisen opin kannattaja, joka piti Jeesusta taikurina ja neitseellistä sikiämistä mahdottomuutena. Hän joutui inkvisition eteen, jossa hänet tuomittiin kerettiläiseksi ja hänet poltettiin roviolla juhlallisissa menoissa Roomassa vuonna 1600. Brunon ja Galileon tapaukset tietenkin eroavat siinä toisistaan, että Bruno tuli kyseenalaistaneeksi muutakin kuin vain maakeskeisen maailmankuvan. Inkvisition pöytäkirjojen mukaan hänen kosmologinen ajattelunsa sisälsi myös näkemyksen eri maailmojen olemassaolosta universumissa. Jossain muualla voisi Brunon mukaan olla maankaltaisia asuttuja paikkoja, jotka Jumala oli äärettömillä voimillaan luonut. Kirkon perimmäisten oppien pilkkaaminen ja Brunon katumaton käytös johtivat siihen, että hänestä päätettiin tehdä esimerkkitapaus Trenton konsiilin jälkeisessä ilmapiirissä.

Galileon kirjoittama kirje, jossa hän argumentoi katolista kirkkoa vastaan, 1613.

Galileo matkusti Roomaan vuonna 1615 puolustaakseen kopernikaanista maailmankuvaa. Tätä oli edeltänyt erään dominikaanimunkin tekemä valitus Galileosta inkvisitiolle ja vuoden mittainen tutkinta. Huolimatta loistavasta argumentoinnistaan hän sai seuraavana vuonna kardinaali Roberto Bellarminolta varoituksen olla levittämästä oppejaan maan liikkumisesta. Bellarmino oli saanut ohjeensa suoraan inkvisitiolta. Tämän jälkeen Vatikaanin kirjasensuurista päättävä osasto julkaisi kirjelmän, jonka mukaan liikkuva maa oli Raamatun tekstien vastainen näkemys ja Kopernikuksen teoksista tuli siitä lähtien kiellettyä kirjallisuutta. Bellarminon ohjetta on pidetty Galileon ensimmäisenä oikeudenkäyntinä. Galileo noudatti ohjetta vuoteen 1623 saakka kunnes hänen ystävästään leivottiin uusi paavi Urbanus VIII. Tästä rohkaistuneena hän palasi uuden maailmankuvansa pariin ja alkoi kirjoittaa asiasta tutkimusta (Vuoropuhelu), joka julkaistiin vuonna 1632.

Poliittinen ilmasto oli kuitenkin ehtinyt muuttua ja paavi etsi keinoja vahvistaa asemaansa Italiassa. Urbanus VIII oli kainaloitaan myöden sotkeutunut kolmekymmentävuotiseen sotaan Espanjaa vastaan ja tarvitsi uskottavuutta Italiassa. Oikeudenkäynti Galileoa vastaan tarjosi tähän loistavan mahdollisuuden. 70-vuotias Galileo kutsuttiin kuulusteluihin Roomaan huhtikuussa 1633. Häntä syytettiin Bellarminon antaman varoituksen rikkomisesta, mutta hän puolustautui sanoen, että asiakirja ei kieltänyt keskustelua asiasta, vain kopernikaanisen opin kannattamisen. Tutkimuksessaan hän ei ollut puolustanut uutta maailmankuvaa vaan oli esittänyt kriittisiä argumentteja sekä vanhasta että uudesta maailmankuvasta. Seuranneissa kuulusteluissa Galileo päätyi kuitenkaan myöntämään, että lukijalle voisi jäädä vääränlainen kuva hänen kirjansa todellisesta sanomasta. Galileoa uhattiin kidutuksella inkvisition kuulusteluissa, mutta on epäselvää kidutettiinko häntä todella. Inkvisition säännöissä kidutukselle ei altistettu vanhuksia, lapsia tai raskaana olevia. Kidutuksen uhka lienee kuitenkin leijunut ilmassa tästä huolimatta.

Galileo ja oppilaansa Viviani, Tito Lessi 1892.

Kesäkuun 22. päivänä tuomio annettiin julkiseksi. Siinä kerrattiin ensin vuoden 1616 asiakirjaa, jonka rikkomisesta Galileo oli tuomiolla. Heliosentrinen maailmankuva esitettiin jälleen absurdina, valheellisena ja harhaoppisena sekä tuomittiin näkemys maan liikkumisesta. Perusteina käytettiin Raamattua ja sen hiljaisuutta heliosentrisestä maailmanjärjestyksestä. Oikeudenkäynnin nöyryyttävin osio oli kuitenkin Galileolta vaadittu julkinen katuminen, jossa hän polvillaan joutui myöntämään olleensa väärässä. Tämän lisäksi Vuoropuhelu joutui kiellettyjen kirjojen luetteloon ja Galileo kotiarestiin. Hän kuoli arestissa vuonna 1642.

Kopernikaaninen oppi oli kirkon näkökulmasta ongelmallinen erityisesti siksi, että Raamatulla ei ollut mitään sanottavaa siihen. Teologit olivat läpi keskiajan yrittäneet sovittaa yhteen antiikin kosmologisia näkemyksiä ja Raamattua, mutta luonnontieteellisen vallankumouksen ensiaskeleiden kanssa he törmäsivät seinään. Raamatun ollessa niukkasanainen ympäröivän maailman monimuotoisuuden kuvauksessa oli pakko turvautua luomiskertomukseen ja niistä tehtyihin kirkonmiesten tulkintoihin.

Galileon vuonna 1616 saama varoitus koski aurinkokeskeisen maailmankuvan puolustamista opillisena totuutena, mutta se ei kieltänyt keskustelua asiasta. Perusteluna oli, että Raamatusta ei löydetty asialle tukea. Kirkko ei näin pyrkinyt kahlitsemaan vapaata ajattelua vaan esti omasta mielestään väärinä pitämiä tulkintoja Raamatusta. Vuoden 1633 oikeudenkäynti myös oli jatkumoa edelliselle: siellä kerrattiin asiakirjan asettamat rajoitukset ja todettiin Galileon rikkoneen niitä. Galileon oikeudenkäynnin tuomio tuli näin ennen kaikkea opin levittämisestä eikä itse opin omaksumisesta. Kopernikaanisen opin vastustamisessa oli kirkon puolelta kyse tulkinnallisista oikeuksista, ei niinkään itse opista.

Galileon tapausta pitää tarkastella myös edeltävän vuosisadan kuohujen kautta. 1500-luku edusti katolisen kirkon historiassa yhtä vaikeimmista vuosisadoista reformaation hajottaessa kirkkokuntaa. Raamatun kirjaimesta käytiin vääntöä protestanttien kanssa, uskonsodat ja harhaoppisten vainot värittivät arkea. Katolinen kirkko löysi itsensä tilanteesta, jossa sen piti pitää kynsin ja hampain kiinni opinkappaleistaan. Tapaus Galileosta jäi kuitenkin märkivä haava kirkon kylkeen. Kuuluisan tiedemiehen nolaaminen ja pakottaminen kieltämään asioita, joita monet olivat omin silmin taivaalta havainneet, tekivät kirkosta auttamattomasti tieteen kautta tapahtuvan edistyksen jarrun. Seuraavan vuosisadan valistuksen järjen palvonta ja kirkon auktoriteetin kritisointi vahvistivat Galileon oikeudenkännistä syntynyttä mielikuvaa kirkosta tieteen vastaisena linnakkeena.

Vatikaani on tehnyt muutamia korjausliikkeitä palauttaakseen mainettaan asiassa. Teollisen vallankumouksen vuosisadalla 1800-luvulla se salli maapallon liikettä koskevat tutkimukset sekä poisti Galileon ja Kopernikuksen teokset kiellettyjen kirjojen luettelosta. 1980-luvulla julkaistiin Galileon oikeudenkäynnin asiakirjat kaikkien nähtäväksi. Paavi kommentoi Galileon tapausta vuonna 1992 puheessaan sanoin ”a partire dal secolo dei Lumi fino ai nostri giorni, il caso Galileo ha costituito una sorta di mito, nel quale l’immagine degli avvenimenti che ci si era costruita era abbastanza lontana dalla realtà”. Galileon tapaus oli hänen mukaansa saanut ajan kuluessa myyttiset mittasuhteet ja luonut vääränlaisen kuvan kirkosta tieteenvastaisena. Tapaus Galileo oli traaginen väärinymmärrys, josta kirkon piti ottaa opiksi. 

Kirjoitin Galileon oikeudenkäynnistä hieman pidemmän version kuin aluksi ajattelin, ihan vain siksi että huomasin uppoavani aiheeseen nopeasti ja mielenkiinnolla. Tapahtuma on tietynlainen päätepiste jollekin, joka alkoi 1400-luvulla renessanssin huumassa, kulki 1500-luvun läpi voimistuen ja päätyi lopulta vuonna 1633 inkvisition eteen. Kyse on tiedon vallankumouksesta ja sitä seuranneesta tieteen vallankumouksesta. Tämä empirismia ja rationalismia korostanut suuntaus ei toki loppunut Galileon oikeudenkäyntiin, mutta kirkon kanta tähän kaikkeen hassutteluun annettiin painotetussa muodossaan tuossa kohtaamisessa Galileon kanssa. Oikeudenkäynnin kautta pystyy näkemään hyvin, millaisten ongelmien kanssa katolinen kirkko taisteli 1500-luvulla Euroopassa ja miten näitä ongelmia ratkottiin sen sisällä silloin ja seuraavalla vuosisadalla, ja myös miten kauaskantoiset seuraukset tällä nimenomaisella oikeudenkäynnillä on ollut paavinkirkolle. 

Romaanissani tämä ongelmanasettelu nähdään yhden ihmisen sisäisen kamppailun kautta, kun hän joutuu munkkina kohtaamaan uuden luterilaisen opin vanhan katolilaisen opin läpitunkemassa maailmassaan. 1500-luvun Euroopassa eläneet ihmiset elivät yhtä maailmanhistorian suurinta murroskautta. Tiedostivatko ihmiset elävänsä jollain lailla vallankumouksellista aikaa? Reformaatio ainakin vaati heitä valitsemaan puolensa uuden ja vanhan maailman väliltä. Revalin dominikaaniluostarissa vuonna 1524 tämä johti väkivaltaisuuksiin, josta seurasi munkkien karkottaminen kaupungista. Luostareiden ottaminen protestanttien haltuun oli ilmiö, joka nähtiin koko Euroopan laajuudella. Myös päähenkilöni näkee ja kokee, miten mullistava vaikutus reformaation aallokolla oli Liivinmaan luostareille. Se, mikä oli tuotu paavillisen miekkalähetyksen nimissä alueelle 1200-luvulla, haihtui yhdessä yössä ilmaan. Satoja vuosisatoja kestänyt perinne murtui ja monet munkit joutuivat tuuliajolle. 

Tapahtuma oli mullistava kaikille osapuolille - niille, jotka pakotettiin luopumaan elintavastaan, ja myös niille, jotka vapaaehtoisesti kääntyivät johonkin uuteen, eli luterilaisuuteen. Tämä opillinen vallankumous johti kirkon kriisin, sillä se riisti siltä mandaatin, jossa se oli vuosisatoja ollut tiedon (Raamatussa oli kaikki tieto, muuta ei tarvinnut tietää) ainoa oikea lähde. Tapaus Galileo liittyy reformaation jälkeiseen Eurooppaan, jossa kirkon toimeenpaneva vastauskonpuhdistus on ehtinyt tuoda paaville takaisin arvovaltaansa.

PS. Jostain syystä kone laittaa valkoista taustaa kirjoitukseni loppuosalle, tämä on yksi Bloggerin epätoivotuista ominaisuuksista. Epälooginen ja ei-korjattavissa oleva täysin arvaamaton tekstinkäsittely.