1500-luvun alun Tallinna oli monikielinen kaupunki. Porvarit puhuivat (ala)saksaa, paikalliset viroa ja kirkonmiehet latinaa. Käytännön arkipäivän kieli, jota käytettiin esimerkiksi kaupungin asiakirjoissa, oli saksa, mutta monin paikoin kaikui viron kieli rahvaan merkkinä. Kielten sekamelska aiheuttaa hieman päänvaivaa esimerkiksi paikannimien suhteen. Miten säilyttää nimistön johdonmukaisuus niin, että tuloksena ei ole vaikealukuinen romaani, mutta kuitenkin historiallinen romaani? Kun virolainen ajuri puhuu romaanissa ritareiden ja piispojen asuttamasta yläkaupungista, hän puhuu Toompeasta. Jos puhuja on saksalainen porvari, hänelle alue on Domberg. Suomalaiselle laivurille paikka on Tuomiokirkonmäki. Samalla idealla Saaremaa (viroksi) on Oesel saksaksi ja suomeksi Saarenmaa. Väinäjoki on Daugava (latviaksi) ja Düna saksaksi. Myös henkilönimet vääntyvät suussa. Martin Luther on suomeksi Martti Luther ja latinaksi Martinus Lutherus. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Sanaston voisi tietenkin kirjoittaa omalle sivulleen, mutta tarkoitus ei ole tehdä nimistön kanssa luettavaa opusta. Kääntääkö kaikki siis suomeksi suoraan?
Historiallisen kontekstin nimissä olisi hyvä viitata sen aikaiseen nimistöön, mutta kielen pitää kuitenkin sopia myös romaanin kohderyhmälle. Reval oli keskiajalla niin vakiintunut nimi Tallinnan kaupungille, että sen vaihtaminen miksikään muuksi olisi virhe. Koska siis käytän saksalaista nimeä, pitäisikö kaikkien muidenkin paikannimien olla saksalaisia, Tartto Dorpat, Pihkova Pleskow, Hiidenmaa Dagö? Tämä tuntuu vaikeaselkoiselta suomalaiselle lukijalle. Tässä vaiheessa olenkin päätynyt yleisesti viitatessa paikkoihin esittämään ne niiden suomenkielisessä muodossa. Eri väestöryhmien ollessa äänessä, käytän harkitusti kirjailijan päätäntävaltaa. Revalin luostarin munkki ei puhu Martti Lutherista vaan Martinus Lutheruksesta. Suomalainen talonpoika rantautuu laivoineen Revalin sijasta Rääveliin. Onneksi en ole kuitenkaan kirjoittamassa tietokirjaa tällä kertaa. Silloin pitäisi ottaa huomioon alasaksan lisäksi 1500-luvun loppupuolella yleistyvä yläsaksalainen muoto. Esimerkiksi Liivinmaan maamestari Hindric van Heymborgiin (alasaks.) viitataan myös nimellä Heinrich von Heimburg (yläsaks.). Romaanin kirjoittajalla on hieman liikkumavaraa, mutta tarkkana pitää olla jos tarkoituksena on kirjoittaa uskottavasti.