Tämä blogi avautui syyskuussa 2017 ja sen tarkoitus oli toimia eräänlaisena ikkunana kirjoitusprojektiini. Blogi sai nimen Rääveli historiallisen romaanini työnimen mukaan. Romaanin tapahtumat sijoittuvat uuden ajan alun Revaliin (eli historialliseen Tallinnaan), joka suomalaisten suussa vääntyi Rääveliksi.
Romaani on lähdössä kustannuskierrokselle vihdoin, joten on aika luoda katse menneisiin viiteen ja puoleen vuoteen. Tätä työtä on tehty rakkaudesta historiaan, keskiaikaan ja tarinankerrontaan. Blogimerkintöjä on syntynyt tämä julkaisu mukaanlukien 21, mikä on ihan kunnollinen määrä kun ottaa huomioon sen, että niiden takana oli joskus päiväkausien tutkimustyö. Silti olisi mielestäni pitänyt pystyä parempaan.
Tauot blogin julkaisuissa merkitsevät usein taukoa myös romaanin kirjoittamisessa. Ja niitä on ollut paljon pisimpien ollessa lähes vuoden mittaisia. Tyhjän paperin kammo on tullut tutuksi ja olen kokenut muutamia täydellisen motivaation puutteen hetkiä. Kirjoittamista ei voi pakottaa, kun kyse on fiktiosta. Fiktion kirjoittaminen vaatii luovuutta ja monia hoksaamisen hetkiä. Tähän olisi tarvittu ihan vain silkkaa joutenoloa ja lukemista, mutta päivätyö ja arki teinien kanssa verottivat osansa jaksamisesta.
Kirjoitin alussa parikymmentä sivua viikossa ihan kunnon tekstiä, mikä nyt tuntuu uskomattomalta suoritukselta. Käytin ensin kirjoittajien suosimaa erityistä ohjelmaa tekstinkäsittelyyn (Scrivener), jolla oli hauska tehdä kaikenlaista muuta kuin itse leipätekstiä kuten roolikortteja lukuisille kirjan hahmoille. Scrivener sopii joillekin, mutta ei minulle. Löysin itseni wordista aika pian.
Nyt on helppo nähdä, miten tämä työ olisi voitu tehdä tehokkaammin. Alussa keskityin liikaa epäolennaiseen, esimerkiksi kirjan ulkoasun suunnitteluun (mikä ei edes kuulu kirjoittajalle vaan kustantamolle) sekä kirjan nimen pohtimiseen (mikä sekin on paras jättää ihan loppuun, jotta tietää mistä kirja kertoo). Lisäksi merkittävä helmasyntini on ollut tekstin jatkuva editointi, mikä liittyy täydellisen tekstin tavoitteluun. On ollut pakko saada aikaan priimaa heti.
Tämä projekti on opettanut paljon itsestäni kirjoittajana. Pystyn kirjoittamaan yllättävän katkonaisesti enkä tarvitse mitään kirjoittajan kammiota, jossa olen omassa kuplassani tuntikausia. Heittäydyn myös helposti tapahtumien vietäväksi eläytymällä voimakkaasti ja kuljen käsi kädessä keskeisten hahmojeni kanssa. Kun kyllästyn johonkin, harkitsen hänen tapattamistaan sopivassa kohdassa.
Kyllä, tässä romaanissa kuolee ihmisiä uskonpuhdistuksen melskeissä. Suuret historialliset tapahtumat tempaavat tavallisen ihmisen mukaansa. Romantiikan nälkäisten ei kannata sen sijaan odotella kummempia. Tämä romaani kertoo munkeista, uskosta ja sen menettämisestä, salaliitosta ja katolisen kirkon kriisistä. Ehkäpä tämä tarjoaa jotain muuta kuin viime vuosien romanttiset naisnäkökulmat Suomessa julkaistuissa saman genren kirjoissa.
Tässä työssä olen kokenut suurta kiitollisuutta historiantutkijan koulutuksestani. Lähteiden löytäminen on yksi asia, niiden tulkinta ja ristiriitaisuuksien ymmärtäminen sitten toinen. Historiallisen romaanin kirjoittajan pitää hallita faktat ja pyrkiä mahdollisimman todenmukaiseen kuvaan menneestä. Lähtiessäni tähän projektiin tiesin osaavani kirjoittaa faktaa, olinhan jo julkaissut yhden tietokirjan suuren kustantamon kautta. Sen sijaan fiktio oli minulle uusi maailmansa. Tätä vahvistaakseni pääsin Viita-akatemian kirjoittajakouluun, joka on ollut minulle merkittävä paikka ennen kaikkea itsetunnon vahvistamisen kannalta.
Tämä blogi sulkeutuu viimeistään silloin, kun saavun tänne kertomaan kustannuskierroksen tuloksista. Historiasta kirjoittelu jatkuu toisessa blogissani eli täällä https://maisterinkronikka.blogspot.com/
Kiitokset lukijoille!
