keskiviikko 7. heinäkuuta 2021 |

Chapter 1


"Alku on liian hidas", kommentoi eräs paljon julkaissut kirjailija historiallisen romaanini ensimmäistä versiota. Hän sanoi tämän tarkoittaen, että koko ensimmäinen luku on liian vetelä ja hidastempoinen, vaikka sanoi sitä kyllä hienosti kirjoitetuksi. 

Tästä alkoi pitkä pohdinnan kauteni kirjoittamisessa. Romaanini oli loppusuoralla, mutta nyt olen palannut alkuun ja jumiutunut ensimmäiseen lukuun, jopa ensimmäiseen lauseeseen. Sen pitää olla killerialku, sellainen joka nappaa lukijan heti tiukasti mukaansa. Mutta miten imaista lukija mukaansa heti alussa? 

Lukijan koukuttaminen tapahtuu kirjan ensimmäisen sivujen aikana, myös kustannustoimittajan, joka päättää tuleeko käsikirjoituksestani ihan oikea kirja vai jääkö se niiden tuhansien hylsyjen kärryyn, joita kustantamot kiikuttavat silppureihin vuosittain. Paljon julkaissut kirjailija kuiskutti korvaani, että kustannustoimittaja lukee noin 30 sivua käsikirjoituksesta, jonka jälkeen hän tekee päätöksensä. Minulla oli 30 sivua aikaa vakuuttaa joku tuntematon ihminen, jonka mieltymyksistä en tiedä tuon taivaallista. 

Käyn vilkaisemassa kotikirjastoni muutamia opuksia ja selailen niiden alkulauseita. Suurin osa niistä todella alkaa koukuttavasti. Aloitetaan ikisuosikkini Umberto Econ Ruusun nimestä.

"Oli kaunis aamu marraskuun loppupuolella. Yön aikana oli satanut vähän lunta, mutta maata peittävä uusi vaippa ei ollut kolmea sormenmittaa paksumpi."

Älä aloita sääolojen kuvailulla romaaniasi, tämä on jostain iskostunut päähäni. Kieltämättä se on helpohko aloitus, mutta toisaalta sen kautta voidaan luoda tarpeellista tunnelmaa. Econ aloitus luo rauhallista mielikuvaa tuosta nimenomaisesta päivästä ja lukijalle tulee turvallinen olo. Jos kirjan aloittaisi lauseella "Myrsky velloi mustanaan vieden viimeisetkin toiveet turvallisesta lähdöstä" niin tämä luo heti jännitteisen tilanteen, jossa lukija valpastuu ja jää odottamaan seurausta. Eco tunnettuna kirjailija tietysti voi aloittaa kirjansa hyvinkin mieleenpainumattomasti, mutta esikoiskirjailijalta vaaditaan enemmän. 

"Palatsin viljassa on matoja." 

Asko Sahlbergin Herodes alkaa ytimekkäästi ja huomiolla, joka menee suoraan päähenkilön maailmaan. Historiallisella faktalla aloittaminen vetoaa useimpiin lukijoihin. Samaa hyvää ensimmäisen virkkeen aloitusta edustaa mielestäni Karen Blixen kirjassaan Minun Afrikkani. "Minulla oli maatila Afrikassa" naulitsee lukijan heti kättelyssä maantieteellisesti tiettyyn paikkaan ja antaa lupauksia kirjailijan kokemuksista eksoottisessa maanosassa. 

"Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."

Leo Tolstoin Anna Kareninan alkua pidetään yhtenä kirjallisuushistorian hienoimmista eikä syyttä. Yksi keino aloittaa romaani on tuoda esille jotain siitä, mihin se tulee keskittymään, tässä tapauksessa ihmissuhteisiin ja perheeseen. Osaisinpa kirjoittaa kuten Tolstoi, mutta minun on tyydyttävä vähempään eikä tavoiteltava kuuta taivaalta. 

Romaanini ensimmäinen versio alkoi kieltämättä ns. ecomaisesti. Hitaasti kiihdyttäen kohti ensimmäistä murhaa. Itse nimittäin tykkään lukea ansiokasta historiallista kuvausta, jossa ensin rakennetaan ajankuvaa, tutustutaan päähenkilöön (-henkilöihin) ja hänen mieleensä. Vierastan aloitusta, jossa ruumis mätkähtää katuun ikkunasta. Tuntuu, että jokin keskeinen käänne on paljastettu ja loppu sitten ryhmittyy tämän käänteen ympärille tavalla tai toisella. Ajattelen myös, että on älykkäämpää rakentaa antaumuksella jotain, mutta tiedostan kyllä että suuret massat eivät ehkä ole samaa mieltä kanssani korttitalojen rakentelusta. Ja nämä massat kiinnostavat kustantamoita.

Entä jos aloittaisit romaanisi keskeltä, neuvoi paljon julkaissut kirjailija. Näin teinkin aikoinaan graduni kanssa. Viimeiseksi kirjoitin ensimmäisen luvun, kun tiesin mitä oikeastaan olin tehnyt ja saanut aikaiseksi. Mutta fakta ja fiktio ovat kaksi eri maailmaansa. Fiktiossa käytettynä keskeltä aloittaminen on tietynlainen teaser. Se lupaa jotain, johon sitten jossain vaiheessa saadaan selvyyttä. 

Monen mielestäni keinotekoiselta ja typerältä vaikuttavan yrityksen jälkeen päätin rikkoa romaanin kronologiaa ja lähteä liikkeelle tapahtumasta, joka tapahtuu jossain keskikohdalla romaania. Päätin tehdä teaserin ja kieltämättä se tuntuu toimivan. Tämä on ruumis mätkähtää katuun -versioni ja jos se myy kässärini kustantamolle, olkoon niin. Vaikka edelleen pidän ensimmäistä versiotani nerokkaampana. Mutta ehkä sitten joskus voin kirjoittaa mieleiseni alun, kun olen joku muu kuin esikoiskirjailija.